Tunteellinen Mies

Katson parvekkeelta hiljaista katua. On lauantai ja ja vilkkuvalot ei vilku, taksin renkaat ei ulvo. Kello on yksi yöllä ja pitäisi olla jo nukkumassa, mutta sanat päässä ja sydämessä eivät katso aikaa. Illalla laitoin lapset nukkumaan, se on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän. On levollista ja sydäntä pakahduttavaa katsoa ja kuunnella kun hiljalleen kaksi elämäni suurinta aarretta vaipuvat uneen yhdessä vietetyn päivän jälkeen. Tuota lausetta en pystynyt kirjoittamaan ilman kyyneleitä silmäkulmissa. Välillä on vaikeata olla isä, kun ei olekaan tarpeeksi kärsivällinen, keksivä ja jaksava kuin haluaisi. Mutta kun makuuhuoneen valot sammuvat ja kaksi kaunista ihmistä alkavat tuhisemaan onnellisina suukkojen ja raukkauden toivotusten jälkeen, tietää tehneensä jotain oikein vaikkei täydellinen olekaan. Kauniita unia.

Täytin 35-vuotta tällä viikolla. Ikä on mulle vain numeroita, tulen aina olemaan pojankoltiainen, hölmö ja utelias nuija. Tärkeintä on se miten upeita ihmisiä nämä vuodet ovat tuoneet tullessaan. Sekin sai mulle kyyneleet silmiin, kaikki ne lukuisat onnentoivotukset jotka toivat mieleen yhteiset hetket vuosien varrella ja siinä te vielä olette. Kunpa saisinkin pitää teidät kaikki elämässäni, vaikkei läheskään kaikille olekaan tarpeeksi aikaa. On ihan huikeaa ajatella että jokainen kohtaamani ihminen on vaikuttanut muhun tavalla tai toisella, saanut mut ajattelemaan eri näkökulmista, hyväksymään ja ymmärtämään muita ja ennen kaikkea itseäni. En osaa sanoa muuta kuin kiitos, jokaisella on paikka mun sydämessä ja syytän teitä mahdollisesta vesivahingosta olohuoneessa.

On ihan mielettömän ihanaa tuntea kaikki vahvasti, kiihtyä nollasta sataan hetkessä. Kaikista parasta on tavata ihminen kestä pitää ja saada siihen vastakaikua, silloin mua ei pidättele mikään. Mutta ei se aina siunaukselta tunnu kun sydän aukeaa itsestään täysin, ilman mitään rajoja tai suojamuureja, olla tunteellinen mies. Sitä voi olla vaikea ymmärtää tai ottaa vastaan, voi olla että se vaikuttaa taka-ajatusten täyttämältä tekoaltaalta. Mutta sitä se ei ole, se on luonnon muokkaama järvi täynnä aitoa tunnetta. Mulle on sanottu että olenko miettinyt että yrittäisin pidätellä itseäni edes hetken aikaa jos ihastun tai yleensäkään ottaen pidän ihmisestä paljon. Ihan vaan sillä etten pelottaisi toista pois kun hyppään sata lasissa tunteiden altaan syvään päätyyn. Voisinhan mä yrittää, mutta tiedän että en pysty siihen. Tiedän myöskin sen riskit, turpaan voi tulla vastapalloon ja kovaa. Mä en vaan voi tehdä itselleni sitä, etten antaisi itselleni mahdollisuutta antaa itsestäni kaikkea ihmiselle josta pidän. Mä haluan pitää kiinni ihmisistä niin kauan kun on jotain kiinnipidettävää, katsoa loppuun asti kauneuden minkä nään. Kuka tietää onko se viikon tai loppuelämän, mutta en saa sitä koskaan selville jos päästän irti.

Vaikka tunnenkin vahvasti varsinkin ihastumisen ja rakastumisen, niin en mä osaa määritellä mitä mä täysin tunnen ja missä vaiheessa. Mutta tiedän milloinka musta tuntuu hyvältä ja se riittää siinä hetkessä. Vasta kun toiseen tutustuu kunnolla tietää päivä kerrallaan johtaako se mihinkään. Kun itsestäni ja toisesta tuntuu hyvältä, silloin voin antaa kaikkeni, olla utelias ja innoissaan kuin pieni lapsi. Ja kuin pieni lapsi mä olenkin, myös pahassa. Kun toinen täyttää mielen ja sydämen, unohdan helposti ympäröivän maailman, muut kuin minä ja hän. Onhan se tavallaan aika söpöä, mutta ei kauas kantavaa. Vaikka olisin kuinka ihastunut tai rakastanut niin mulla on lapset, perhe ja ystävät, oma elämä mille haluan antaa aikaani. Pitäisi aina muistaa että niin on myös toisinpäin. Elämäntilanne voi viedä kaiken ajan, energian ja ajatukset. Toiselle pitäisi aina muistaa antaa myös tilaa ja ymmärtää, olla myötätuntoinen ja astua toisen saappaisiin. Se mun heikkouteni onkin. Kun en muista kuplassani ajatella asiaa ja tulee ”takapakkia” olen kuin kauppaan eksynyt lapsi. Katson hämilläni ympärilleni kun en ole vielä ymmärtänyt mitä on tapahtunut, sitten menen paniikkiin. Ryntäilen ympäriinsä huutaen hiljaa sisälläni ja itkien, ajattelen hädissäni miljoona asiaa universumin laidasta toiseen, kunnes epätoivossa lysähdän. Unohdan sen että pitäisi malttaa odottaa rauhassa, kyllä joku aina tulee ottamaan kädestä kiinni, kaikki järjestyy. Kunpa osaisinkin aina olla tunteellinen aikuinen tuommoisissa tilanteissa.

Toivon että osaisin ottaa opikseni virheistä mitä teen. Ensimmäinen askel on niiden myöntäminen. Vaikka olenkin välillä kauppaan eksynyt pieni lapsi virheineni, niin uskon että olen kuitenkin parhaimmillani silloin kun annan itsestäni vilpittömästi kaiken ja olen tunteellinen mies.

Rauhaa ja rakkautta