1 + 1 =

Mitä tapahtuu kun kaksi ihmistä, kaksi elettyä elämää kohtaavat? Menneisyyden polut ovat kulkeneet omiin suuntiinsa, ehkä ohittaneetkin toisensa, kunnes törmäävät ja ovat samassa risteyksessä. Kaksi silmäparia katsovat tulevaisuuteen, välillä vilkuillen uteliaasti toisiaan. Syvä henkäys vapauttaa jännityksen, paljastaen hymyn kasvoilla. Miltä tuntuisikaan unohtaa hetkeksi menneisyytensä, lopettaa kurkottaminen tulevaisuuteen, kääntyä toista kohti, ottaa kädestä kiinni ja pysähtyä. Miksi nyt, miksi minä, miksi hän? Elämältä ei koskaan saa suoraa vastausta. Tarjoilu pelaa mutta omilla säännöillään. Yhtenä hetkenä vatsa tyhjänä tilattu kolmen ruokalajin illallinen jää vain haaveeksi, silmillä syöminen ei poista nälkää ja tyhjyyttä. Sitten taas ohimennen kahvilla pistäytyen, voi löytää edestään mitä kauneimman annoksen, ehkä jopa shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Mutta enhän minä tilannut mitään?

Mitä sitten tapahtuu? Kristallipallo tekisi elämästä tylsää, on jännittävämpää elää päivä kerrallaan, vaikkakin hämillään. Siltikin mieli koittaa luoda kaavaa ratkaistaakseen arvoituksen. Pitkästä matematiikasta ei löydy ratkaisua. Mitä monimutkaisemmaksi laskutoimitus käy, sitä mahdottomammalta kaikki tuntuu. Jotakin tuttua tässä on, liikaa ajatuksia, kunnes taas varovaisen onnelliset katseet kohtaavat ja muistuttavat hetkessä elämisen hienoudesta. On aika pyyhkiä liitutaulu ja nauttia hetkestä, tuntea ilman epäilystä, avata ovet ja antaa mahdollisuus. Mieli rauhoittuu ja tauluun ilmestyy minä ja hän, yksi plus yksi on yhtä kuin.

Askel eteenpäin paljastaa harkon matkan varrella. Sitä voi koskea, sen voi nostaa, asettaa omalle paikalleen. Perustuksen ensimmäinen osa on todellinen, aika näyttää miten rakennusprojektin käy. Mutta tapahtukoon mitä tahansa niin tätä linnaa ei rakenneta pilvistä, vaan harkko kerrallaan uteliaasti toisen hyväksyen, yhdessä. Kun eilinen on jo kultainen muisto, nykyhetki lämmittää koko kehoa ja tulevaisuus jännittää perhosina vatsassa, kääntyy painovoima ylösalaisin, suupielet nousevat ylös itsestään. Katson liitutauluun ja pyyhin yhtä kuin -merkin pois. Tärkeintä ei ole ratkaisu, määränpää mitä ei voi ennustaa. Yksi plus yksi, siinä on kaikki tarpeellinen, kaksi ainutlaatuista ihmistä, yhteinen matka, päivä kerrallaan hetkessä.

 

Rauhaa ja rakkautta