No Tuge tässä moi, hauska tavata! Hymyilevä ujon oloinen mies kättelee ja katsoo silmiin. Ensivaikultema antaa kuvan hiljaisesta, yksinäisestä miehestä joka katsoo haikeasti jotain mitä ei itse näe. Eipä arvaisi että kyseessä on yltiösosiaalinen henkilö, jonka kone on vasta lämpiämässä. Yksin istuva muukalainen ei tee aloitetta, eikä änge kenenkään seuraan, mutta silti tuntuu helposti lähestyttävältä. Ja minkä takia hän istuu yksin vaikka tervehtii lähes kaikkia paikalle saapuvia. Sosiaalinen erakko vai unesta heräävä tulivuori, ken tietää.
Nautin todella paljon kun pääsee ulos tuulettumaan hyvällä ystäväporukalla ja viettää tiiviisti yhdessä hauska ilta. Sitten on myös se toinen puoli, että en halua sitoutua mihinkään porukkaan koko illaksi ja lähden yksin liikenteeseen, ilmoittamatta kenellekään. On vapauttavaa olla ”yksinäinen susi” ja mennä miten lystää, eikä tarvitse selitellä mitään. Eikä mun juuri koskaan ole tarvinnut yksin olla, kiitos sosiaalisuuteni. Moni ihminen on sanonut että oon helposti lähestyttävä ihminen ja mulle on helppo puhua. Kyllä mä sen itsekin oon tiedostanut ja se onkin varmasti mun parhaita puoliani. Oon joutunut sen takia niin moneen erikoiseen kohtaamiseen, että kaikkia on mahdotonta muistaa.
Yksi ehkä mieleenpainuvin kokemus oli Rovaniemellä. En ollut käynyt siellä ennen ja lähdin kesäisenä sunnuntaiyönä katsastamaan paikallista yöelämää, yksin tietysti. Alkuilta meni tiedustelutehtävissä, mihin kannattaa suunnata bilettämään. Muutaman paikan ja uuden tuttavuuden jälkeen kirkas voittaja oli Roippari, yhdistetty karaokebaari ja yökerho. No niin, äänenavausta ja lantioliikkeitä.
Ensivaikutelma oli hieman pettymys koska olin ainoa asiakas, mutta ei se mitään. Ilta on nuori ja saapahan laulaa. Eikä se kauaa vienyt kun taas mentiin. Aamun pikkutunneilla baarissa ei ollut ainoastaan paljon ihmisiä, mutta myös tutustuin suurimpaan osaan heistä. Sinä iltana sain monelle ihmiselle paremman mielen, vain kuuntelemalla ja rohkaisemalla. Se oli taas yksi todistus itselleni että ihmiset kaipaavat jotain kelle puhua, vuodattaa rehellisesti murheensa ilman että toinen tuomitsee. Huono käytös muuttui hellän huomioivaksi, suuri suru ja stressi unohtuivat hetkeksi, pelko ja epävarmuus avioliitosta muuttui odottavaksi innostukseksi. Ketään noista ihmisistä en ole nähnyt sen koommin, mutta olen onnellinen että heidät tapasin. Toisten elämistä saa myös omaan elämään perspektiiviä ja saa arvostamaan asioita, jotka muuten saattaisivat olla itsestäänselvyyksiä.
Kyseiset tapahtumat eivät ole mulle mitenkään harvinaisia. Välillä on toki hetkiä jolloinka haluan vaan olla omissa oloissani yksin, mutta ihmiset saavat mut elämään. Oon monesti yrittänyt pitää vaan suuni kiinni ja olla cool, mutta harvoin siinä onnistun. Halusin tai en, mä nautin esiintymisestä ja heittäytymisestä, siitä että oon huomion keskipisteenä. Haluan parempaa mieltä, hymyä ja naurua ihmisille ympärilläni, se tekee mutkin iloiseksi ja tunnen onnistuneeni jossain, olevani tärkeä ja merkityksellinen. Mutta kolikolla on aina se kuuluisa toinen puoli, mikään ei tietenkään ole yksinkertaista.
Sosiaalisuus myös uuvuttaa mut, tulee ähky, ei vaan jaksa ihmisiä hetkeen. Tarvitsen aikaa itselleni, itsekkäästi, etten unohda itseäni. Ihmisiin tutustuminen on rikkaus ja samalla kirous. On ihan mielettömän hienoa tuntea ihmisiä ääripäästä toiseen, jokainen upea ja uniikki omalla tavallaan. Mutta sitten se mutta, mulla ei ole aikaa kaikille. Pelkään aina loukkaavani ihmistä tutustumisen jälkeen koska niin harvoin mulla on aikaa tälle. En unohda, en pidä huonompana enkä halua työntää syrjään, mutta aika ei vaan riitä. Välillä ei sormet riitä laskemaan kenen kaikkien kanssa pitäisi käydä kahvilla, kaljalla, lenkillä, saunomassa, kylässä, PLÄÄÄÄH! Siksi aika ajoin tuntuu etten haluaisi tutustua enää kehenkään ikinä, ettei tarvitsisi sanoa ei, enkä olisi vain Tugenlento toisen elämässä.
Rauhaa ja rakkautta
Tunteellinen Mies 