Miksi lumi on valkoista? Miksi keskiviikko on keskiviikkona, vaikka viikon keskikohta on torstaina? Miksi köyhyys tekee onnettomaksi, mutta raha ei tee onnelliseksi? Miksi toiset on sikarikkaita ja toiset joutuu juomaan kuravettä, kuolemaan nälkään? Miksi rakkauden etsiminen tekee rakkauden löytämisestä vaikeampaa? Miksi kaunis ihminen näkee itsensä aivan jonain muuna? Miksi juuri tänään olen tuntenut olevani ihminen parhaimmillaan, vaikka kaikki tuntuu olevan kuten ennen? Mikä on elämän tarkoitus?
On olemassa kysymyksiä, helppoja ja vaikeita ja jotain siltä väliltä. Oli kysymys mikä tahansa, miten tahansa ilmaistuna, on sen perimmäinen tarkoitus jotain mitä me emme varmaan ikinä tule löytämään. Elämän tarkoitus on yhtenä palasena aivan järjettömän suuri pulla nieltäväksi ja siihen kyllä tukehtuu välittömästi. Mutta olisihan se mukava tietää, varsinkin silloin kun elämänpuu ei anna sitä tuoreinta hedelmää, että mitä helvettiä täällä tekee? Tiedän että on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä kellä on asiat huonommin ja osaan arvostaa sitä mitä mulla on, mutta silti mulla on oikeus miettiä ja murehtiakin myös omaa elämääni.
Mulla oli joskus haave, että haluaisin olla ihminen joka pystyy auttamaan muita ihmisiä. En tiennyt miten sen tekisin, mutta kuvittelin että mulla on oltava joku syy olla täällä. Sitten aloin peilaamaan omia vahvuuksiani siihen, mistä haaveilin salaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ei meikäläisen avuilla mitään suuria tekoja tehdä. Aina mä olen ollut epävarma mutta silloin kolahti ja kovaa, ei tule jätkästä mitään. Tai olinhan mä hyvä jätkä, mutta ei se mulle ole koskaan riittänyt. Se on hullu ajatus koska kuitenkin uskon ja ajattelen, että me kaikki ollaan yhdenvertaisia, paitsi minä jos en onnistu. Elämän tarkoitus oli mulle määritelmä itsestäni ja niin sanotusta tarkoituksesta, mitä ei sitten ollutkaan. No, elämää mä olen kuitenkin aina rakastanut, kävi miten kävi.
Syy miksi taas kirjoitan epävarmuudesta ja elämän suurista kysymyksistä on ihmiset ympärilläni ja tietenkin minä itse kaiken keskellä. Haluaisin edelleen auttaa ihmisiä, siksi hain opiskelemaan psykologiaa. Mietin että miten tämmöinen keskiverto oppilas, peruspertti voisi päästä top 3 vaikeimpaan opiskelupaikkaan, miksi edes yrittää. Yksinkertaista, sen takia että mä haluan sitä ja yrittämättä en saa edes mahdollisuutta toteuttaa sitä mitä elämältä haluan tai ainakin luulen haluavani. Niinhän me lapsillekin opetetaan. Pienikin mahdollisuus on parempi kuin nolla ja ainakin olen tehnyt jotain asian eteen. Epäonnistuminen ei ole virhe, vaan merkki siitä että olet yrittänyt.
Blogin kirjoittamisen ja omaan itseeni tutustumisen myötä olen huomannut kuinka paljon mulla on opittavaa itsestäni ja kuinka paljon meitä onkaan. Jos haluaa vastauksia on uskallettava kysyä ensin. Ennen pelkästään sätin itseäni kun tein virheen tai en onnistunut, ”miksi oon niin vitun tyhmä”. Nykyään ymmärrän sen että kaikki tekee virheitä ja on rohkeata uskaltaa myöntää ne, jonka jälkeen pitää uskaltaa kysyä itseltään miksi. Se on pitkä ja kivinen tie, mutta en mä askeltakaan vaihtaisi. Historian kirjoja ei voi kirjoittaa uusiksi, mutta niitä voi jatkaa siitä mihin viimeisin askel on painautunut, parempaan suuntaan.
Mä näen ympärilläni paljon upeita, kauniita ihmisiä. Joka kerta kun näen epävarman ihmisen, mietin kuinka voisin auttaa tätä. Miten voisin kertoa, että herää pahvi, etkö sä näe miten huikea tyyppi sä olet, pystyt mihin vaan kun uskallat yrittää. Ehkä kaikki ei ole naiivisti mahdollista, mutta todella moni asia on. Kunpa vain näkisit itsessäsi saman kuin minä. Osaan kyllä rohkaista ja myötäelää, ymmärtää ja kyseenalaistaakin, silloin kun energia riittää. Mutta multa puuttuu tiettyjä eväitä, paljon ymmärrystä siitä miten ihmismieli toimii. Ehkä joku päivä mä vielä pääsen opiskelemaan ja musta tulee ihmismielen auttaja. On se kyllä toisaalta aika huvittavakin ajatus, hullu psykologi, heh. Ehkä mä kuitenkin olen hullu hyvällä tavalla.
Sinä olet kaunis, sinä olet taitava, sinä olet upea. Jos olet tehnyt mielestäsi väärin, myönnä se. Jos sen jälkeen tuntuu liian pelottavalta kysyä miksi, mietitään yhdessä. En ole psykologi, enkä muutenkaan ammattilainen, mutta olen ystävä rinnalla. Aina en jaksa olla tukena, mutta sitähän käsi kädessä kulkeminen on, molemmat pitävät kiinni ettei toinen pääse tuuliajolle. Mitä sitten on elämän tarkoitus? Ehkä se oletkin sinä itse.
Rauhaa ja rakkautta
Tunteellinen Mies 
Thank you!
TykkääLiked by 1 henkilö