Ilmat kylmenee, lumi sataa maahan, syksy taittuu talveen. Kadut, pihat ja parvekkeet täyttyvät valoista ja koristeista. Kaupat ja telvisio soitattavat lauluja aamusta iltaan. Kalenterin luukut aukeaa, toisilla päivä kerrallaan, toisilla kaikki kerralla ”vahingossa”. Lasten pitäisi olla kiltimpiä että saavat lahjoja, mutta ovatkin sen sijaan entistä pöllömpiä koska jännittää niin vietävästi. Jokin lähestyy, jokin muuttaa kaiken meidän arjessa. Toisille se on uhka, toisille mahdollisuus. Jotkut aloittavat sen järjestämisen ja siitä nauttimisen jo marraskuussa, toiset venyttävät mahdollisimman pitkälle ettei tarvitsisi tehdä mitään. Niin kuin joka vuosi, joulu lähestyy, halusit tai et.
Mulla on aivan mielettömän lämpimät muistot mun lapsuuden jouluista. Joulun perinne oli että melkein koko suku kokoontui aina yhteen paikkaan, aikuiset ja lapset. Pöydät notkui herkkuja, jatkuva iloinen porina täytti isot maalaistalon huoneet. Kaikki istuivat yhdessä valtavan suuren pöydän ääressä syömässä. Velipoika ja serkku kilpaili joka vuosi kumpi syö enemmän, palkintona taisi olla ennemminkin jäätävä ähky ja ummetus kuin kunnia. Ruuan jälkeen tuli joulupukki, laulettiin kuorossa pukille viisut, jaettiin lahjat ja päästiin itse asiaan, lahjojen aukomiseen. Rehellisesti sanottuna en muista menikö asiat tuossa järjestyksessä, mutta ei sillä ole mitään väliä. Nyt kun oon asiaa miettinyt niin en juuri välittänyt ruuasta, en halunnut tai uskaltanut laulaa pukille, lahjat oli kivoja mutta ei ne ollut niin tärkeitä kuitenkaan loppuen lopuksi. Kaikista tärkeintä oli se tunnelma mikä me kaikki ihmiset tehtiin, yhdessä.
Myöhemmin joulu muuttui. Perinteinen joulu suvun kesken loppui ja sitä vietettiin oman perheen kesken. Se oli erilaista, mutta myös tosi ihanaa. Nuorena poikana joulu muuttui taas, silloin se ei merkinnyt mulle enää oikein mitään. Vanhempien eron jälkeen tuntui, että mitään niistä lapsuuden muistojen jouluista ei ollut enää jäljellä. Oli ihana käydä äidin ja isän luona jouluaattona tottakai, mutta jotain puuttui, tai niin tunsin silloin. Muutaman vuoden ajan kaava oli aina sama, ensin kyläilyt, sitten baariin. Oli mulla sen verta joulumieltä, että pukeuduin välillä joulupukiksi savuiseen yökerhoon. Joulu ei enää tuonutkaan mulle sitä iloa ja lämpöä kuin ennen, vaan se toi vaan enemmän pintaan surun mitä tunsin.
Sitten oli aika perustaa oma perhe ja taas joulunaika toi onnentunteen sydämeen. Suurimman ilon toivat lapset, jotka niin vilpittömästi nauttivat siitä yhdessäolosta, joulun taiasta. Lapsista meidän pitäisikin ottaa oppia, eikä pelkästään jouluna. Se vilpitön onnellisuus siitä että tärkeät ihmiset on lähellä ja läsnä on niin uskomatonta, että sydän meinaa pakahtua. Saatetaan toivoa miljoona lahjaa, mutta silti voit aina silminnähdä että tärkeintä on yhdessäolo. Nuo kaksi pientä aarretta on opettaneet mulle niin paljon elämästä. Joku kaunis päivä kun he ovat isoja poikia mä vielä kerron nöyränä ja kiitollisena kuinka he ovat kasvattaneet mua ihmisenä, enemmän kuin mikään.
Nyt eron jälkeen joulu tulee taas olemaan erilainen, mutta se ei tarkoita että silloin pitäisi olla surullinen. Täällä ei lumi sada maahan, joululauluja ei juurikaan kuule muualla kuin kotona ja kadut ei täyty valoista ja koristeista. Nuo asiat saattaa olla ehkä maisema, missä me joulu nähdään, mutta se ei tarkoita etteikö joulua voisi olla ilman noita asioita. Luulen että ilman lunta, valoja ja lahjojakin meillä jokaisella on se tärkein mitä jouluna voidaan saada, toisemme. Jouluna me monesti muistetaan nämä asiat, mutta entä jos se olisikin meidän jokapäiväistä elämää? Entä jos me muistettaisiin jokaisena päivänä vuodessa, ilman mitään eristyistä syytä, meidän lähellä olevia tärkeitä ystäviä. Ei ehkä teoilla tai sanoilla, mutta sydämessämme.
Joulu voi olla erilainen, jouluna voi rikkoa perinteitä, jokaisella on oikeus päättää minkälaisen joulun itselleen haluaa. Voit olla iloinen tai surullinen, mutta yksi asia ei muutu koskaan, joulun suurin taika on tärkeissä ihmisissä meidän elämässä, lähellä ja kaukana. Monesti suru vie meidän ajatukset pois siitä tosiasiasta että meillä on hyvä elämä. Koitetaan muistaa ne hyvät asiat elämässämme jouluna ja niinä muina 364 päivänä. Annetaan hetki toisillemme, se on paras lahja mitä jouluna voi saada. Suurin osa mun elämän tärkeistä ihmisistä on kaukana musta jouluna. Musta olis ihana nähdä teidät, halata ja viettää aikaa teidän kanssa. Se etten voi tehdä sitä tekee mut surulliseksi, mutta samalla niin mielettömän kiitolliseksi, taas. Mulle joulun taika on onnelliset kaksi reipasta poikaa joilla on rakastavat vanhemmat ja te rakkaat mun ajatuksissa, lämmittämässä mun sydäntä tuhansien kiometrienkin päässä.
Rauhallista joulua.
Tunteellinen Mies 