Mikä V*tun Mielenrauha

Mun sisällä on jotain. En tiiä mitä se on, epätoivoa, surua, ikävää, tuskaa vai jotain muuta. Se on kuin tulivuori joka on räjähtämäisillään, mutta mitään ei tapahdu. Helvetinmoinen paineen tunne palleassa, myrsky pään sisällä. Aamulla kun heräsin, menin ulos ja ihailin nousevaa aurinkoa, hengitin raikasta kosteaa ilmaa ja olin onnellinen että elän. Aamukahvi ja puuro maistu ihan sairaan hyvältä, elämä hymyili, kunnes. Pikkuhiljaa, kun päivä eteni, mieli alkoi täyttymään ajatuksista, pää pakkautumaan ja lopulta tuntui että tila loppuu kesken. Olis pitänyt rauhoittua ja hengittää mutta ei kerennyt, ei pystynyt. Nyt mieli seilaa kuin laiva ilman ankkuria keskellä merta, ilman suuntaa, levottomana.

Oon jokaisessa kirjoituksessani oivaltanut jotain. Siitä on saattanut saada kuvan että olisin löytänyt mielenrauhan ja mun elämä olis tosi seesteistä koko ajan. No sitä se onkin aika ajoin ja enemmissä määrin, mutta ei todellakaan aina. Nyt on ollut todella huonoja päiviä, miljoona asiaa mielessä mitkä ei leijaile yli, mistä en pysty päästämään irti. Ja se vituttaa. Oon koko elämäni ollut levoton ja tietyllä tapaa turtunut siihen, en oo tiennyt paremmasta, en kokenut todellista rauhaa. Sen takia varmaan sen ja itsensä kanssa on aina pärjännyt. Nyt mä tiedän paremmasta ja luulis et se tekis asioista helpompaa, mutta paskan vitut tee. Nykyään kun tiedän miten äärettömän upee olotila on kun sisällä on rauha ja mikään ei järkytä sua, mikään ei tunnu pahalta, niin on ihan helvetin turhauttavaa olla paskakärpänen. Teen kaiken just päinvastoin kuin pitäis, pysähtymisen sijaan lisään vaan vauhtia, tunteiden ulospäästämisen sijaan ne patoutuu sisälle. Itken ja nauran kyllä kun katon elokuvia, sarjoja, mitä tahansa epätodellista, mutta oman elämän kohdalla vain vituttaa. No tunnehan se on sekin, lohduttavaa. Tiedostan että mulla on tunteita sisälläni, mutta en pysty tuntemaan niitä. Vähän kuin söis herkullista ruokaa ilman makuaistia, sytytät ilotulitusraketin ja odotat innoissais huulta purien kun sytytyslanka palaa, mut se susipaska sammuu eikä mitään tapahdu. Tuntuu et koko mielenrauha on hävinnyt, enkä saa kiinni mistään. Miks tän pitää olla tämmöistä helvetin seilaamista, miksen voi saada rauhaa ja olla vaan?

 

Kaikista typerintä tässä on se että mietin et onko ne kaikki tunteet ja mielenrauha ollutkaan totta. Kyllä mä sen jossain tuolla sisimmässäni tiedän että on, mut miks sitten tuntuu näin vittumaiselta? Oon tuntenut näin monessa asiassa elämäni aikani ja se on toiminut aina ihan samalla tavalla. Oon ollut hyvä jossain asiassa ja tyytyväinen itteeni siinä mitä teen, mut sitten kun oon epäonnistunut niin tuntuu että mä mukamas salamaniskusta olisin menettänyt sen taidon kokonaan mikä mulla on ja mietin et antaa olla koko paskan, lannistun. Sitten taas kun mieli avoimena oon yrittänyt uudestaan ilman mitään odotuksia, koska viimeks meni niin perseelleen, niin oonkin taas onnistunut. Sama kai se tässä on, innostun ihan helvetisti ja luon hirveät odotukset ja avoimen mielen sijaan tulee putkinäkö ja pettymys jos ei aina onnistu. Elämä on täynnä mahdollisuuksia jos vain annat mahdollisuuden. Mulla on hyvä elämä, kaikki edellytykset mielenrauhaan mut jos mä tähtään vaan johonkin tiettyyn asiaan, tietyllä tavalla, niin tuun sokeeksi niin monille mahdollisuuksille mitä mun elämään voisi tulla, jos vain mun mieleni olisi avoin kaikelle. Mä odotan elämältä ihan helvetisti kaikkea, mut sit kun mietin mitä se todella on mitä odotan, niin mulla ei oo mitään hajua. Pitäis varmaan vaan edelleenkin keskittyä enemmän matkaan, tähän hetkeen, kuin määränpäähän.

Yksi alanmies kysyi multa Alkon edessä aikoinaan, että tiedänkö missä hän on syntynyt. Ei hajuakaan. ”-Niin lähellä persreikää, etten kehtaa ees sanoa”. Mun mielenrauha on niin lähellä mua etten kehtaa ees sanoa. Se on mun sisimmässäni, se olen minä. Ei se oo koskaan ollut poissa tai kadonnut mihinkään. Kyllä se sieltä vielä tulee, mutta ei väkisin, sitä ei voi pakottaa. Nyt mä istun alas, rauhoitun ja hengitän. Luotan siihen minkä sisimmässäni tiedän, myrskyn jälkeen on poutasää.

Rauhaa ja rakkautta