Mikä ihmeen romanttinen hörhö? Se on niin tunteellinen ja syvällinen ihminen että muut ihmiset pitävät sitä aivan hörhönä. Sen tunteita ja ajatuksia on kiusallista kuunnella ja vielä kiusallisempaa jos joutuu keskustelemaan niistä. Tunteet ja ajatukset ei oo tälle tyypille koskaan yksinkertaisia vaan kaikella on joku suurempi ja syvällisempi merkitys. Jutut on välillä niin imeliä että pelkästä kuuntelusta voi sairastua diabetekseen. Musta on aivan sairaan mahtavaa olla hörhö, melkein aina. Mut välillä tulee hetkiä jolloin kyseenalaistan sen puolen itsessäni ja mietin et pitäiskö vaan toppuutella itteeni ja tunteitani. Epäilen itseeni joka kerta kun oon julkaisemassa uutta kirjotusta. Välillä tuskailen monta päivää et onko tässä touhussa mitään järkeä, miks mä edes teen tätä. Onneks hörhö mussa voittaa lopulta aina. Mä rakastan yllätyksiä, kukkia, hemmottelua, kosketusta, seksiä, pieniä eleitä ja ennen kaikkea yhteisiä hetkiä, läsnäoloa. Lämmin, turvallinen, haluttu, rakastettu olo ja tunne et toi välittää ja uskoo muhun, on mua varten aina kun tarvitsen. Noita tunteita ja ajatuksia toivon et toinen tuntisi mun kanssani. Romanttisuus ja toisen muistaminen tavalla tai toisella ei oo koskaan taakka, vaan voimavara, joka tulee aivan itsestään syvältä sisimmästä. Sitä ei koskaan tarvitse eikä edes voi pakottaa. Uskaltakaa olla romanttisia hörhöjä toisillenne, saatatte yllättyä positiivisesti, tai saada diabeteksen.
Toisen yllättäminen on ihan älyttömän siistiä ja ihanaa. Kun mulle tulee mieleen joku yllätys, en mieti mitä se maksaa, vaan että sillä on joku merkitys toiselle. Yllätys on parhaimmillaan kun se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa ja siitä tulee hyvä mieli, tunne että toinen todella välittää kun keksii tuommoista just mua varten. Hyvä yllätys onkin toiselle räätälöity vilpitön ajatus, se tulee suoraan sydämestä. Sillä ei oo väliä, onko yllätys iso vai pieni tai maksaako se miljoonia vaiko ei penniäkään. Yllätyksenä järjestetty romanttinen piknik voi jäädä paljon paremmin mieleen ja lämmittää sydäntä enemmän kuin kouraan törkätty kallis lahjakortti Michelin-ravintolaan. Sitä ei voi rahassa mitata että joku todella antaa ajatuksensa ja sydämensä sille mikä sais just sulle hyvän mielen, tekemällä jotain mistä just sä tykkäät.
Mun mielestä kukkien antaminen puolisolle pitäis kirjata perustuslakiin. Eikä niitä tarvitse pelkästään puolisolle antaa, vaan vaikka ystävälle, vanhemmille, työkavereille ja kyllä miehetkin kukista tykkää. Musta olis mahtavaa saada kukkia joltain, niissä on vaan joku niin sydäntä lämmittävä sanoma itsessään, että joku ajattelee sua ja haluaa antaa sulle sen takia jotain kaunista. Olin pari vuotta sitten Viherlandialla ”kesätöissä”. Viimeisenä työpäivänä annoin ruusun jokaiselle työkaverilleni koska halusin muistaa heitä jotenkin, heitä tais olla noin 25. Naiset olivat tietenkin aika onnessaan, mutta oli siinä raavailla ukoilla silmät pyöreenä kun ojensin ruusun käteen ja kiitin yhteisistä hetkistä. Yksi sanoikin ettei ole koskaan ennen saanut kukkia. Se oli pieni teko, mutta sillä sai hyvän mielen upeille työkavereille, myös niille raavaille ukoille. Kukkien antaminen omalle puolisolle voi saada aikaan monta muutakin onnellista puolisoa. Huomasin täällä Arabiemiraateissa ollessani jännän ilmiön, että kun vie kukkia vaimolle töihin niin kohta vaimon työkavereiden miehet alkaa soittelemaan mistä mä ne kukat kävin ostamassa. Ei muistella pahalla pojat.
Hemmottelu, kosketus, pienet eleet ja seksi, ai että. Mikä olis ihanampaa kuin katsoa lempparihömppäsarjaa telkkarista kun toinen hieroo sun jalkoja, nukahtaa kun toinen piirtää sun selkään ja silittää sut uneen, tuntea toisen lämmin ja hyväksyvä syli kun se halaa sua, käpertyä toisen kainaloon tietäen et oot turvassa ja se on aina sua varten. Rakkauden voi ilmaista niin monella muullakin tavoilla kuin sanoilla. Joskus hento kosketus selkään kiireisen arjen keskellä antaa voimia selvitä mistä vain, hellä suudelma otsalle kertoo että mä pidän susta aina huolta, huulen pureminen ja pilke silmäkulmassa kertoo kipinöiden et jumaloin ja haluun sua, lämmin hymyilevä katse kuiskaa että rakastan sua äärettömän paljon. Jos vaan aina väsyneenäkin muistasi ottaa toisen huomioon edes pienellä eleellä, se voi kantaa uskomattoman pitkälle ja luultavasti myös makuuhuoneen puolelle useammin, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Seksistä en kirjoita mitään muuta kuin kolme mulle tärkeää asiaa; Intohimo, Intohimo ja Intohimo. Jotain salaisuuksiakin pitää olla. Äiti on varmaan ihan iloinen tästä päätöksestä.
Miten niin en oo läsnä, tässähän mä olen. Onko paikalla oleminen sama asia kuin läsnäolo, oonko todella toista varten jos mun mieli ja ajatukset on muualla? Romanttinen illallinen, missä molemmat kurkkii vähän väliä puhelinta. Syvällinen keskustelu, missä keskitytään enemmän telkkariohjelmaan kuin toisen kertomaan asiaan. Kuinka usein me oikeasti mietitään mitä todellinen läsnäolo on? Tuntuu hirveän yksinkertaiselta ja itsestäänselvältä, mutta miksi toisella on silti yksinäinen olo vaikka oon siinä vieressä? Miksei vaan voisi nauttia toisen seurasta, kaipaamatta mitään muuta, miksi se toinen ei vaan voi riittää. Mitä jos vaan keskittyisin kuuntelemaan mitä toisella on asiaa, uppoisin hetkeen, vastaanottaisin ja antaisin kaiken itsestäni, vain sille toiselle. Miten ihanaa se olis että edes pienen hetken siitä toisesta tuntuisi et se on ainut asia maailmassa mulle. Kuinka paljon se merkitsee et oon todella olemassa toista varten, tässä hetkessä, nyt?
Liian usein oon pitänyt näitä asioita itsestäänselvyyksinä, pitänyt toista ja itseäni itsestäänselvyytenä, en oo ollut todellakaan romanttinen hörhö. Ei sitä kukaan varmastikaan tarkoituksella tee, mutta ei se silti hyvältä tunnu. Onneks elämä opettaa, pitää vaan muistaa ottaa oppi vastaan. Jos mä jotain olen oppinut niin sen että syyttely, katkeruus, viha, inho ja muut negatiiviset tunteet ei vie koskaan eteenpäin, niistä ei saa voimaa eikä ne ei tuo koskaan mielenrauhaa ja vähitellen kadottaa itsensä. Jos oon padonnut tunteitani ne on tullut aina mua vastaan enemmin tai myöhemmin, joskus pienenä ahdistuksena, joskus räjähtänyt niin että kaikki mun ympärilläni itseni lisäks on saanut niistä kärsiä. En mä ole huono ihminen jos tunnen niin, mutta voin tehdä asialle jotain. Oon huomannut että mitä vähemmän yritän paeta negatiivisia tunteita ja käsittelen ne väistelemättä niin sitä nopeammin ne katoavat ja mitä vähemmän syyllistän muita ihmisiä, sitä vähemmän syyllistän myös itseeni. Haluunko paeta tunteitani ja syyttää toisia ja itseeni pahasta olostani hautaan saakka vai lopettaa pelkäämisen ja olla oma hörhö itseni?
Rauhaa ja Rakkautta
Tunteellinen Mies 